VILINÄÄ VILLASTADISSA

KAUPUNKINÄYTELMÄ 8-10.5.2007

Kaupunkinäytelmä ”Vilinää Villastadissa” herätti henkiin Kulosaaren historian kannalta oleelliset henkilöt ja tapahtumat.


Kolme erilaista, saaren historiasta kertovaa dramatisoitua kierrosta tarjosi uudenlaisen tavan tutustua huvilakaupungin syntyyn ja kehitykseen. Yleisö kulki oppaan johdolla reitin, jonka varrella Kulosaaren yhteiskoulun ja Brändö gymnasiumin oppilaat näyttelivät lyhyitä kohtauksia. Kaksi kierrosta toteutettiin suomeksi ja yksi ruotsiksi.

Päivisin näytelmä oli tarkoitettu saarella kouluaan käyville, iltaisin järjestettiin kaikille avoimia kierroksia.

Kaikki kolme kierrosta kuvattiin ja niitä voi katsoa tältä sivulta.